Se on talviaika kääntymässä kesää kohti. Sitä ennen kutienkin nautimme kevätsäästä. Loskaiset tiet ja jalkakäytävät, hiekat vielä lakaisematta. Lumikasoja siellä täällä. Suola, jota käytettiin liukkaimpina aikoina värjää kengät ja housunlahkeet harmaiksi. Toivottavasti sitä ei enää käytettäisi vaikka yöpakkaset tekevät tiet liukkaiksi.
Tapani mukaan läksin jalkapatikassa keskustaa kohti. Lähellä asemaan, missä on alikulkutunneli, laitoin merkille siihen tulleen katusoittajan. Mieleeni tuli loru muuttolinnuista. Montakohan kuukautta on vielä kesään. No ainakin kolme. Muuttolinnut ovat tulossa. Soittajan lähtömaa saattoi olla Romania. Kylmää oli varmaan maassa josta saapui, kuten täälläkin, vielä enemmän pakkasta, lähes täysi talvi.
Maassa oli parhaat päivänsä nähnyt hatun reuhka. Sylissä soitin jota sanoisin hanuriksi. Olen nähnyt sellaisia sirkusesityksissä. En tunne hanuriksi nimitettyä soitinta kovin hyvin, ehkä se oli yksirivinen. Isäni soitti viulua. Hatun pohjalla näkyi muutamia kolikoita. Ei yhtään nappia, kuten joskus näkee. Tunnustelin taskujani ensin päältä ja sitten sisältä. Ei löytynyt latin latia. Lompakkoa en ottanut esille povitaskusta. Olen ehkä liiankin varovainen, enkä usko tuntemattomien rehellisyyteen. Niinhän kotona opetettiin. Vahinko ettei taskussa ollut muuta kuin kampa ja avaimet. Lievästi häpeillen ohitin soittajan ja jatkoin kävelyä autolleni. Taakseni jäi soittaja jatkamaan samaa jatkuvasti toistuvaa melodiaa. En vaivautunut katsomaan taakseni. Tiesin hänen tulleen niin kaukaa, niin kaukaa... Leipää täälläkin pitää jonottaa, jos jonoon pääsee ja huolitaan. Herra anna hänelle jokapäiväinen leipänsä, meillähän se jo on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti